tiistai 21. tammikuuta 2014

Pysäkki 4: Prachuap Kiri Khan

Pohjoisen ekskursion jälkeen päätimme siirtyä kertaheitolla etelän lämpöön. Chiang Maista on jo Bangkokiinkin pitkä matka mutta me päätimme hoitaa etelän lämpöön siirtymisen kuin laastarin repäisyn, kerran se kirpaisee. Siispä hyppäsimme Chiang Mai-Bangkok yöjunaan, jossa muuten törmäsimme reissun aikana kolmannen kerran ranskalaiseen joogaperheeseen. Perheen kolmivuotias herrasmiesmäinen jolppi lahjoitti tytöllemme yhden leluistaan ja niin lapsukaisten matka menikin sopuisasti leikkiessä. Bangkokissa joimme aamukahvit juna-asemalla, panikoimme hetken täyteen buukattujen junien vuoksi ja pienen säädön jälkeen junailimme Hua Hinin rantakaupunkiin. Siellä vaihdoimme kiireesti minibussiin joka vei meidät määränpäähämme, pieneen ja sympaattiseen Prachuap Kiri Khanin kylään. 25 tunnin reissaamisen jälkeen olimme lopulta perillä. Ja suihkun tarpeessa.

Vaikka kyseinen vuorokausi tuntui kadonneen reissaamisen limbossa, illan pelasti kävely kylän satamaan. Joka viikonloppuiset markkinat olivat täydessä vauhdissa ja rantapromenadilla käristyivät mitä herkullisimmat thaikkueväät. Sanomattakin selvää, että snäkkäilymania vei allekirjoittaneen mennessään ja vatsanahka rutisi onnesta. illan kruunasi vaimolle tilattu sammakkocurry ja hampaattomalta sedältä tyttärelle hankittu Hello Kitty-ilmapallo.

Prachuap Kiri Khan osoittautui ihastuttavaksi kyläksi. Hotellissamme asusteli joukku ruotsalaisia eläkeläisiä, jotka pitivät kylää selvästi omana pienenä salaisuutenaan. Ja helppo paikkaan olikin ihastua. Turistille oli sopivasti palveluita mutta paikka on kuitenkin vielä selkeästi oikea thaimaalainen kylä jossa kaikki ei pyöri turismin ympärillä. Matkaa on helppo taittaa jalan tai fillarilla ja ravintolat tarjoavat mahtavaa merenelävämättöä sopuhintaan.

Rantamaiseman kruunaa kukkula, jonka päällä on buddhalainen temppeli. Täällä pyhättöjen rakentajilla on ollut silmää dramatiikalle ja temppeleille johtavien porrasaskelien lukumäärä tuntuu olevan munkiipiireissä kova pullistelun aihe. Kuin maisemassa ei olisi tarpeeksi, temppelikukkula on vielä tupaten täynnä apinoita. Siis sadoittain. On todettava, että lapsi kantorepussa portaita kiivetessämme apinalaumat herättivät pientä pelkoa. Apinat tosin eivät juuri kiinnostu kulkijoista ellet erehdy jättämään reppuusi ruokaa tai vesipulloja näkösälle. Totesimme kädelliset kaverimme erittäin röyhkeiksi kun erehdyimme ennen kiipeämistä syömään eväsbanaanimme liian lähellä rinnettä. Hedelmä vaihtoi omistajaa karvaisempiin käsiin ilman isompaa kiistelyä (apinoilla on muuten aika isot hampaat.)

Prachuap Kiri Khan lienee toistaiseksi reissumme miellyttävin stoppi. Osittain tämä johtunee siitä, että kaipasimme suurten kaupunkien vilskeen jälkeen jo epätoivoisesti veden ääreen ja hiljaisemmille kaduille. Jotain mystistä vetoa kylässä kuitenkin on. Haluaisin suositella paikkaa kaikille mutta en tiedä tohdinko. Muuten mukavien ruotsalaisten salainen pakopaikka saattaa mennä pilalle.

lauantai 11. tammikuuta 2014

Mikä on toisin? Osa 1: Uima-allas

Ennen matkalle lähtöä lueskelin perheellisten lomakertomuksia ja matkablogeja. Eräs virsi toistui tekstistä toiseen. Lapsen kanssa matkustaminen ei muka juurikaan eroa itsekseen matkustamisesta. Aivan samoja asioita voi puuhailla muksun kanssa tai ilman.

Olen eri mieltä!

En tiedä mitä entisen elämänne reissuilla puuhailitte, mutta kyllä minä ainakin lähtisin kahden vuorokauden mittaiselle vuoristovaellukselle, jos kantorepussa ei kiikkuisi 2-vuotias matkaseuralainen. Kiipeäisin kiviselle kukkulalle ja koluaisin kaikki kulttuurikohteet.

Kaikkea siirtymistä majoitukseen on täytynyt miettiä uudesta vinkkelistä.

Aiemmilla reissuillani hotellilla ei ole koskaan ollut niin väliä. Hotelli on paikka, jossa nukutaan. Lomakokemukset hankitaan hotellialueen ulkopuolella. Lapsen kanssa matkustaessa hotellia buukatessa on kuitenkin pitänyt kiinnittää huomiota muuhunkin kuin helppoon sijaintiin ja halpaan hintaan.

Kaikissa hotelleissa, joissa olemme majoittuneet on ollut pieni puutarha tai piha-alue, jossa muksu on saanut iltasella kirmailla vapaasti. Tästä on ollut iloa pitkien kaupunkipäivien jälkeen, Thaimaan suuremmissa kaupungeissa kun on liikenteen ja väentungoksen vuoksi hyvin vähän paikkoja, joissa lapsen voi päästää vapaasti juoksentelemaan. Puutarhasta on ollut iloa myös lapsen painuessa aikaisin yöpuulle. Vanhemmat ovat voineet hetken aikaa istuskella viihtyisästi ulkosalla, itkuhälyyttimen kantomatkan päässä.


Viimeisimmästä hotellistamme, Chiang Maista löytyi myös jotain, mitä en ikinä uskonut tarvitsevani: uima-allas. En ole koskaan ymmärtänyt hotellialtaita. Rantakohteissa pääsee uimaan mereen ja kaupunkikohteissa uiminen ei mielestäni kuulu kuvioon. Mutta kun Chiang Main majoitusta etsiessämme törmäsimme halpaan uima-altaalla varustettuun vaihtoehtoon, emme epäilleet hetkeäkään. Ajattelimme, että uima-altaasta olisi edes hieman iloa kaksivuotiaalle, joka kyselemättä raahataan vanhempien perässä jo kolmanteen kaupunkikohteeseen. Lapsen väsyessä voisimme vuoroissa koluta temppeleitä ja pitää vahtia pulikoivalle lapselle. Ainakin se helpottaisi vanhempien syyllisyyttä ja huonoa omaatuntoa.

Uima-altaasta ei lopulta irronnut niin paljon riemua, kuin olimme kuvitelleet. Ensimmäisenä päivänä flunssasta toipuvaa lasta ei uskallettu päästää altaaseen, jonne hän tietysti kovasti mieluili. Kun altaaseen sitten lopulta päästiin, paljastui, että vesi oli pohjoisen viileiden öiden vuoksi harmillisen kylmää. Kovin kauan ei voinut pulikoida.

Nyt onneksi olemme jo meren äärellä. Siitä lisää tuonnempana. 

Susanna

Pysäkki 3: Chiang Mai

Saavuimme Chiang Main juna-asemalle maanantaiaamuna. Junasta astuttuamme tuli selväksi että nyt ollaan 1000 kilometriä Bangkokista pohjoiseen; Sää oli selkeästi viileämpi. Hotellissakin peittoa sai potkimisen sijaan varastaa kanssanukkujilta, varsinkin kun ikkunassa oli triplalasin sijaan pelkät sälekaihtimet.

Vastoinkäymiset eivät vieläkään loppuneet, sillä lapsemme armas nukke unohtui junavaunuun. Selitäpä siinä muutenkin kiukkuiselle lapselle mihin vauva katosi. Oma suosikkiselitykseni on, että se adoptoitiin thaimaalaiseen perheeseen. Puoliso suosi tylympää "vauva hukkui" -ilmausta.

Suurin yllätys Chiang Main suhteen oli se, että kaupunki on täysin turistien vallassa. Vanhan kaupungin alue oli nimestään huolimatta enimmäkseen täynnä nettikahviloita, krääsäkojuja ja matkatoimistoja. Joka kulmalla oli tarjolla banaanipannaria ja guinnesia, thairuokaa sai välillä etsimällä etsiä burgereiden ja pizzan seasta. Kääntöpuolena toki on, että palvelut toimivat hyvin ja vaihtoehtoja löytyy.

Koska kirjoitus uhkaa taas lipsua tuhkan ripotteluksi, niin todetaan kuitenkin pari asiaa. Kaupunki on oikea temppelibongarin aarreaitta, jossa toinen toistaan komeammat stupat ja pagodat tulevat vastaan lähes joka kulmalla.  Lisäksi nautimme Chiang Maissa myös reissun toistaiseksi parhaat eväät. Tästä on paljolti kiittäminen Tomia, joka on paennut Suomen talvea kaupunkiin jo 12 vuoden ajan. Tomi vei meidät testaamaan burmalaista keittiötä, joka osoittautui hämmästyttävän herkulliseksi. Mahtavat tuliset salaatit ja korianterilla täytetyt lihapullat herättävät vieläkin onnen kyyneleitä. Ko. Ravintola(Swan) löytyy muuten paraatipaikalta kaupungin itäreunasta, joten salaisuudesta ei ole kyse.

Oman rentoututtavan lisänsä toi mahtava thaihieronta, jonka saimme naisten vankilan hierontalaitoksessa. Vangit opiskelevat hierojiksi kiven sisässä, harjoittavat ammattia vankilan omassa hierontalaitoksessa ja saavat rahat duunista kärsittyään tuomionsa. Äärimmäisen rentouttavan ja rauhoittavan hieronnan jälkeen ei voinut olla pohtimatta, mikä rikos hierojalla oli taustallaan.

Ennen kaikkea Chiang Mai lienee monille välietappi kohti vuoristoseutuja tai luontokohteita. Itse totesimme, että siirtymät lapsen kanssa olivat olleet sen verran raskaita, että Pain vuoristokylä sai jäädä väliin.  Tosiasia on, että kaksivuotias tarvitsee tilaa ryntäillä ja tutkia ympäristöään, ja sitä Thaimaan suurista kaupungeista ei juuri löydy. Oli aika hylätä ahtaat ja ruuhkaiset kujat ja lunastaa lupaukset hiekkakakkujen tekemisestä palmupuiden katveessa. Rehellisesti sanottuna sitä taisin itsekin eniten kaivata.

Tule hyvä kakku.
Teemu

tiistai 7. tammikuuta 2014

Pysäkki nro. 2: Auytthaya

Junailimme Bangkokista kolmen päivän jälkeen Autthayaan, kaupunkiin, jonka oikeinkirjoitusasu on tarkistettava joka kerta. Meidän oli tarkoitus viipyä tuossa raunioistaan kuuluisassa kaupungissa vain tovi, mutta visiittimme vierähti lopulta kolmepäiväiseksi Ilonan kuumeilun takia. Kaupungissa ei riitä tekemistä kolmeksi päiväksi, vaikka rauniot upeita ovatkin. Tästäkin huolimatta osa nähtävyyksistä jäi meiltä näkemättä. Oli kuskattava lasta lääkäriin ja pötköteltävä pikkupotilaan seurana hotellilla vuoroissa. Onneksi sentään hotelli oli viihtyisä.


Ei liene Auytthayan syy, mutta tästä sinäänsä ihan sympaattisesta pikkukaupungista jäi minulle hieman ankeat muistot. Olin helpottunut ja huojentunut, kun junamme Auytthayan asemalta toissailtana viimein starttasi kohti pohjoista.


Autthayassa kaikki turistit tuntuivat taittavan matkaa nähtävyydestä toiseen polkupyörällä. Mekin vuokrasimme ensimmäisenä päivänä kaksi tsygeliä, toisen lastenistuimella varustettuna. En olisi uskonut, että moista vekotinta edes tunnetaan maassa, jossa kokonaiset perheet matkustavat yhden mopon kyydissä ilman minkäänlaisia apuvälineitä. Mutta löytyipä vain varsin pätevä istuin ja vieläpä muksukokoinen kypäräkin. Kypärä tosin oli hieman liian väljä ja vailla säätöjä, ja istuimen turvavyöt olivat uusimista vailla.
 Mikäli joku Ayuthayaan aikova perhe sattuu tästä mahdollisuudesta kiinnostumaan, niin lastenistuimilla varustettuja pyöriä diilaa Steve niminen kaveri, turistikadulla aivan joen tuntumassa. Tämän parempia ohjeita en osaa antaa, kysymällä selviää. Kolmen päivän vuokra kustansi kahdelle pyörälle ja istuimelle yhteensä nelisen euroa - ei siis jäänyt harmittamaan, vaikkei lastenistuimelle juuri tullutkaan käyttöä, kun ei kipeästä lapsesta ollutkaan kyytiläiseksi.


Vaikka pyöräily kuuluu asioihin, joita maailmassa eniten rakastan, en osannut nauttia siitä Thaimaan maan kamaralla. Pelotti liikaa. Autthayan liikenne on kovin rauhallista verrattuna suurempiin kaupunkeihin, rauhallisia sivukatuja on paljon, turistinähtävyyksien lähelle teiden varsille on rakennettu erillisiä pyöräilyväyliä ja matkaa voi taittaa pääasiassa autottomia puistoteitä pitkin. Silti paikallinen liikennekulttuuri tuntui liian vieraalta ja hallitsemattomalta ja pienetkin pätkät rauhallisenkin liikenteen seassa pelottivat. En ollut yhtään sinut paikallisen impulsiivisen ja rohkean ajotavan kanssa. Lisää pelkoa aiheuttivat edellä mainitut koko-perheen-mopot, joissa pienetkin lapset matkasivat hurjaa vauhtia ilman kypärää. Olisi kauheaa, jos tottumattomuuttani suistaisin tuollaisen mopon ojaan. Peltoteitä pitkin oli toki ihanaa tsygäillä menemään.

Jatkossa kävelen mieluumin, teiden ylittämisessä on jo silloinkin tarpeeksi haastetta.

Susanna

maanantai 6. tammikuuta 2014

Matkantekoa mollissa - 5.1

Matkanteon alkuhuuma taittui lapsen kuumeen myötä tervassa etenemiseksi. Vaikka kuume oli taittunut veimme muksun paikalliselle klinikalle tarkastukseen, koska hän ei suostunut juurikaan syömään ja yskä ja lima vielä vaivasivat. Nälkäisen ja flunssaisen lapsen itkiessä lääkärissä 9000 kilometrin päässä kotoa omakaan olo ei ole kuin vuoden isällä. Noh, ainakin saimme diagnoosin (common cold) ja muutaman lääkepurkin. Koko lysti maksoi n. 12 € joten matkavakuutusta ei tullut tarvittua.

Tässä vaiheessa viisas isä kysyisi itseltään; Haluanko lapseni tai kanssamatkustajien hyvinvoinnin vuoksi että sairas muksu parkuu koko 10 tunnin yöjunamatkan? Niin kysyisi ehkä viisas isä, minulla taas oli jo junaliput ostettuna. Huonoihin enteisiin uskomatta jatkoimme itsepintaisesti kohti pohjoista. Hyppäsimme yöjunaan kohti Chiang Maita, pohjoisen pääkaupunkia. Junat ovat ainakin näin sesonkiaikaan tupaten täyteen buukattuja, joten kannattaa varailla punkkapaikat useampaa päivää etukäteen. Saimme onneksi lauantaina ostettua peruutuspaikat sunnuntain yöjunaan, ainoat kaksi vapaata paikkaa.

Itse makuuvaunu oli varsin hauska viritys. Ainakaan kakkosluokassa vaunussa ei ole varsinaisesti omia hyttejä, vaan normaalilta vaikuttava istumavaunu muutettiin muutamalla penkinkäännöllä nerokkaaksi kaksikerroksiseksi makuuvaunuksi, jossa kerrossängyt ovat käytävän varrella. Koska juna oli täyteen varattu, saimme hankittua vain yläsänkypaikat. Tämä aiheutti aluksi pientä kauhua, koska sänky oli melko kapea eikä lapsiturvallisuutta ollut mietitty, tuttuun kaakkois-aasialaiseen tapaan. Kun loputtomalta tuntuva rinkkojen kaivelun, sängyille kiipeilyn, hammaspesujen ja  tyynyjen pöyhinnän touhotus oli ohi, alkoivat asiat näyttää hiukan valoisemmilta. Vedimme yläsängyn verhot eteen ja ilta päättyi Tatun ja Patun merkeissä. Epäilymme lapsen unenlahjoista osoittautuivat vääriksi, sillä otus nukahti yläpunkkaan lähes ennätysajassa, jatkaen unia aina aamuun ja Chiang Maihin saakka.

Thaimaan raideliikenteen keinahtelu suo pientä lohtua pienille ja isoille.
(Ravintolavaunun brittituristitkin hyytyivät lopulta, eikä ovenraosta kaikuvia "ice cold!"-huutoja tai backpackereiden vonkausyrityksiä tarvinnut kuunnella koko yötä.)
Teemu

Opittua
- jos matkustat thaimaassa yöjunalla lapsen kanssa, varaa alapunkka. Yläsängyssä ei ole laitoja ja se on kapeampi.
- Varaa liput useampaa päivää etukäteen.

Harharetkiä 3.1

Koska lapsi oli flunssainen, kävimme vaimon kanssa vuorotellen pyöräilemässä Ayuthayan raunioilla. Toinen makoili hotellissa nuhanenän ja Ti-Ti nallen seurassa. Ti-Ti ja Angry birds ovat kaksi asiaa joita en pääse pakoon edes toisella puolella maapalloa. 

Itse otin pyöräilyyn iltavuoron. Hetkessä muutuin Toyota Avensiksen(farmari, tietenkin) omistavasta perheenisästä uhkarohkeaksi travelleriksi. Ilmiömäiseen suuntavaistooni ja liikennesilmääni luottaen tsygäilin aasialaiseen auringonlaskuun. Eikä siinä kauaa mennyt ennen kuin äitiä tuli ikävä.

Idylliset rauniopuistot muuttuivat auringon laskettua äkkiä synkiksi hiidentorneiksi, joiden lomassa äkäiset kulkukoiralaumat seurailivat eksynyttä länkkäriparkaa. Katuvalojen puute ei ainakaan auttanut asiaa. Siellä missä valoja oli, oli myös paljon liikennettä ja minulla ei vuokrapyörässäni kissansilmää kummempaa turvavarustetta. Nälkäkin oli mutta katukyökin paad thai odotti kaukana pimeyden takana. Löysin turistikartan, jossa luki kolmessa eri kohdassa you are here. Ei ollut apua.

Kun lopulta tajusin ajelleeni ympäri hotellia ja olleeni eksyksissä muutaman hassun mutkan päässä kotoa, olo oli vähintäänkin pöljä. Odottelin hetken pulssin tasaantumista, kuivasin kyyneleet ja marssin tuliaisnuudeleineni perheeni tykö kertomaan tarinaa isin urheasta seikkailusta. Ti-Ti Nalle ei ole koskaan kuulostanut yhtä suloiselta kuin tuona iltana. Anna anteeksi kaikki pahat puheeni, Riitta-täti.

Teemu

lauantai 4. tammikuuta 2014

Huonon äidin kyyneleet

Ensimmäiset matkaitkut itketty. Siis äidin, lapsi toki on ehtinyt itkeä jo moneen otteeseen.

Siirsimme eilen tukikohtamme Bangkokista hieman pohjoisemmaksi Ayuthayan rauniokaupunkiin, huolimatta siitä, että Ilona jo varhain aamulla vaikutti kipeältä. Täällä kyläpahasessa kuume nousi reippaisiin lukemiin ja viimeiset kaksi päivää olemme viettäneet hotellissa kirjoja lukien ja loikoillen. (Onneksi ei ole viikon loma!) Tänään kuume on pysynyt poissa, mutta muksu on ollut koko päivän väsynyt, ruokahaluton ja kiukkuinen. Elävien kirjoissa hän on pysynyt pelkästään mehun voimalla.

Kotioloissa en koskaan suhtaudu flunssaan neuroottisesti. Reissunpäällä sen sijaan olen tarkastanut säännöllisin väliajoin, hengittääkö nukkuva lapsi ja käynyt läpi kaikki mahdolliset kauhuskenaariot. Mitä, jos se on saanut trooppisen kuumetaudin tai myrkytyksen? Entä jos se kuolee nälkään?


Huomattavan paljon olen käyttänyt aikaa myös itseni soimaamiseen. Miksi lähdimme junamatkalle pohjoiseen, vaikka Ilona oli aivan selvästi kipeä? Miksi minä ylipäätään olen itsekkäästi ja vastuuttomasti raahannut lapseni tänne tropiikkiin? Onko sillä edes yhtään kivaa? Miksi roikumme suurkaupungissa ja kulttuurikohteissa, kun muksu varmasti viihtyisi paljon paremmin rantahietikolla. Huonoäitisyndrooman kourissa olen vuodattanut kyyneleitä.

Reissun ensimmäiset alaviereiset hetket koittivat odottamattoman nopeasti. Toivon kovasti, että nämä olivat reissumme huonoimmat päivät. Luultavasti eivät ainakaan mahdu reissuhetkien top 10:iin.


Lyhyeksi visiitiksi suunniteltu piipahduksemme täällä rauniokaupungissa venyy kolmepäiväiseksi. Huomenna illalla jatkamme yöjunalla, kaikesta huolimatta, pohjoiseen. Koska kyseessä todellakin on koko yön mittainen matka, toivoin kovasti, että saamme kaikki tarvittavat unitunnit täyteen. Ensi viikonlopuksi suuntammekin jo sitten etelään hiekkarannoille.

Susanna


perjantai 3. tammikuuta 2014

Matkajalkineiden ABC


Rinkkaa pakatessa eniten päänvaivaa aiheuttaa usein oikeanlaisen matkakengän valinta. Valitako sklobot maratoonarimittaiselle sightseeingille, kostealle viidakkovaellukselle, luksusklubin sykkeeseen vaiko raukeaan rantakäyskentelyyn? Kaikkea ei voi saada ja valintoja on tehtävä. Jos rinkkaasi mahtuvat kolmet kengät, olet todennäköisesti unohtanut pakata jotain tosi tärkeää. Itse mahdutan rinkkaan mielelläni myös vaihtokalsarit, joten ideaalitilanteessa ainoat kengät mukana ovat jalassa lähtiessä.
Onnellisen mokan kautta täydellinen reissumono löytyi heti lähdössä. Kun pääsimme kotoa Joensuun juna-asemalle tajusin unohtaneeni kevyet lenkkarit joiden piti olla ainoat reissukenkäni. Takaisin ei ehtinyt jääntyä ja pian juna puksutti kohti helsinkiä, minulla mukanani vain talvikengät. Jotain oli keksittävä.
Onneksi huoltoryhmämme Lappeenrannassa pelasti tilanteen. Pienen soittokierroksen jälkeen saimme appiukon piraatticrocsit asemalaiturille toimitettuna. Pikaisessa vaihto-operaatiossa jätimme myös kaikki talvivaatteemme Etelä-Savoon ja suuntasimme Helsinkiin lomavaatteissamme. Vantaan sää oli joulun välipäivinä mitä mainioin kulkea crocseissa, mitä nyt sukat voivat vähän lätäkössä kastua.

Nyt olen tallustellut tropiikissa samoilla jalkineilla jo viikon ja todennut muut kengät tarpeettomiksi. Crocseja voi käyttää kaupungissa, rannalla, viidakossa ja suihkussa. Ne voi varaaninkakkaan astuttuaan pestä ja laittaa saman tien jalkaan. Kantapäissä ei ole hiertymän hiertymää. Pitkään harhailin kaiken maailman paljasjalkatossuissa, nyt olen kääntynyt valoa päin. Eläköön tämä avaruusajan suutaritaidonnäyte.
Teemu

Opittua:

- unohda muut kengät.

Mene yksin vessaan - Käytännön kokemuksia suurkaupungista kaksivuotiaan kanssa 3.2.

Muutama päivä Aasialaisen suurkaupungin melskettä takana. Tällä rautaisella kokemuksella muutama kokemuspohjainen käytännönvinkki muille reissaajille tai muuten kiinnostuneille:

Mene yksin vessaan.

Eksyin reikä-lattiassa-malliseen vessaan ajatuksella pissitän lapsen ensin ja käyn sitten itse. En suosittele. Lapsen pissattaminen sujui erinomaisesti, mutta siinä vaiheessa, kun kyykin itse asioillani, muksu läpytteli lattialla lainehtivaa likavettä molemmilla käsillään, riisui pikkuhousunsa ja upotti ne samaiseen sontaveteen. Tästä viisastuneena käytän tästä lähtien typyn aina ensin asioille ja ojennan oven takana odottavalla isälle ennenkuin istahdan (tai kyykähdän) itse alas. 
(Emme tiedä kuinka yksin lapsen kanssa matkustavat asian hoitavat ilman että lapsi traumatisoituu peruuttamattomasti)

Reikälattiassa malliset vessat sopivat muuten taaperon istuttamiseen paljon paremmin kuin normaalit posliiniastiat. Muksun jalat asetellaan oikeisiin kohtiin, otetaan tukeva ote kainaloista ja käsketään kyykkyyn. Iho ei koske ollenkaan likaisiin paikkoihin. Siistiä ja hygieenistä.

Työnjako.
Tehkää aikuisten kesken jokaisessa tilanteessa selkeä työnjako, toinen lukee karttaa, neuvottelee taksikuskin kanssa ja maksaa ravintolalaskun, toinen vahtaa herkeämättä säntäilevää muksua. Jokaisesta pulusta innostuvan muksun vahtaaminen vie nimittäin koko huomion, eikä muista toimista tule mitään. 




Ajoissa aterioille!
Todella tärkeää. Hyvää ravintolaa on myöhäistä ryhtyä etsimään siinä vaiheessa, kun kaikilla on jo kiljuva nälkä. Kaikki nälkäiselle lapselle kokanneet tietävät kyllä miksi. 


Vältä ruuhkia.
Liiku suurkaupungissa silloin kun paikalliset eivät liiku. Metrossa ja laivassa voi olla tosi ahdasta.




Älä hötkyile! 
Lapsen riemut ovat yksinkertaisia. Kaksivuotiastamme ovat inspiroineet muun muassa kulkukissat ja -koirat (vain kaukaa ihailtuna!), mopot, tuktukit, koristejoulupukit ja joulukuuset (joita on kaikkialla) sekä kultakalat (“porkkananenäkalat”) puutarhojen kala-altaissa. Lempipuuhaa jo pitkään kotimaassakin on ollut tasapainoilu puistonpenkkien ja muiden matalien korokkeiden päällä tuettuna.


Susanna

Bangkokin mummot ja yksi vaalea mimmi 2.1.

Jossain vaiheessa ensimmäisenä matkapäivänä mielessäni saattoi käväistä ajatus, “onpas nyt paljon huonoa tuuria matkassa”. Juuri nyt kyseinen ajatus huvittaa - tai oikeastaan hävettää. Täällä sitä ollaan Bangkokin melskeessä koko perheen voimin. Taidan olla maailman onnekkain äiti. 


Bangkokiin saapuessani olin varautunut totaaliseen kaaokseen ja kulttuurishokkiin. Mielipuolisesta liikennekulttuurista ja väentungoksesta huolimatta kaupunki kuitenkin yllätti minut siisteydellään, vieraanvaraisuudellaan ja ennenkaikkea ystävällisyydellään (tästä lisää hieman alempana). Tästäkin huolimatta ensimmäisen päivän iltana iski hetkellinen pakokauhu. Juoksentelevaa kaksivuotiasta sai pitää liikenteen vilinässä kaiken aikaa aloillaan, varsinkin kun neito oli uuvuttavan lentomatkan jäljiltä hieman ylikierroksilla. Kun iltayhdeksältä uudenvuoden rakettien paukkuessa painuimme pehkuihin, mietin, onko tässä mitään järkeä. Onko tämä vain epätoivoinen yritys pitää kiinni siitä niin sanotusta entisestä elämästä. Saatoinpa miettiä sitäkin, että tällaista tämä minun elämäni nyt tässä pisteessä on. Ainutlaatuinen uudenvuodenaatto Bangkokissa jää kokematta, koska perheenäidin on mentävä iltauutisten aikaan nukkumaan.

Seuraavana aamuna yhdentoistatunnin yöunien jälkeen tuntui jo paljon paremmalta. Muistin onnistuneen reissun avaimet: nuku ja syö hyvin. Väsyneenä ja nälkäisenä turhauttaa yhtälailla perheellistä kuin perheetöntäkin. Lapset ovat oivallisia mittareita, jotka ilmoittavat uhkaavasta turhautumisesta välittömästi. 



Thaimaalaiset ovat todella ystävällisiä ja avuliaita. Erityisesti kaksivuotias pellavapää kerää rutkasti positiivista huomiota. En ole missään tuntenut itseäni lapsen kanssa yhtä tervetulleeksi kuin täällä. Taksikuskit, katujen mummot ja ruokakojujen sedät vilkuttelevat ja lirkuttelevat tyttärelle kaikkialla. Vaikka lapsemme ei ole millään mittakaavalla ujo tapaus, menee hänkin tästä huomiosta välillä hiljaiseksi ja vaivaantuneeksi. Enimmäkseen hän kuitenkin moikkailee,  naureskelee ja kertoilee Thaimaan ystäville juttuja Titi-nallen konsertista ja joulupukista oudolla pohjoisella kielellä.

Susanna



Opittua:
- Thaimaa on hämmästyttävän lapsiystävällinen paikka. Mummot ja muut muijat suorastaan vievät länkkärilapsen vanhempien käsistä. Ujompi lapsi voi säikähtää, joten opetelkaa kertomaan että lapsi on ujo eli “ki-aye”

"Wentokoneella Thaivaaseen" 30.12 - 31.12

Lapsen kanssa lentäminen. Siinä taidemuoto joka vaatii ihmiseltä monenlaisia taitoja. Monimotorista tasapainoilua, pistämätöntä ajoituksen tajua sekä suurta sisimmän tyyneyttä. Jokaisessa osa-alueessa opittavaa riittää, onneksi suuntaamme buddhalaisen sydämen tietouden ytimeen. Toisin sanoen; Perheemme päätti hetkeksi vaihtaa keskiluokkaisen arkijyystön reppureissaajahedonismiin ja lähteä tammikuuksi 2014 Thaimaahan. Pienimmäiseltä, 2-v Ilonalta ei varsinaisesti kysytty mielipidettä mutta hän taitaa joka tapauksessa olla se joka päättää matkan aikataulut.


Matka alkoi Joensuusta aamujunalla että lapsi voisi nukkua hyvät päiväunet matkalla Helsinki-Vantaalle (ei nukkunut), välissä lounas (jota ei syönyt), jonka jälkeen reipas yölento Bangkokiin jonka aikana hän nukkuisi hyvät yöunet (kukapa nyt kakkosluokassa nukkuisi). (Tässä välissä lienee muuten syytä mainita, että lapsi saatiin matkaa edeltävänä iltanakin unille vasta puolen yön jälkeen, liekö vanhempien matkaanlähtöpaniikki tarttunut häneenkin). Ennen lentoa douppasimme nuorimmaisen varsin tukevasti. Nenäsumute pään onteloita avaamaan ja puuduttavat tipat korviin, puhumattakaan pillimehuista lentokentällä.


Itse nousukiito sujui yli odotusten. Lapsi ei osoittanut minkäänlaista lentopelkoa tai kipuilua paineen vaihteluista. Itse ongelmat johtuivat vanhempien pelisilmästä. Lapsi oli jo lähdössä nälkäinen ja stuerttien soppakärry vielä kaukana ykkösluokassa. Asiaa ei helpottanut isän kardinaalivirhe mainita rusinat jotka odottivat ylälokerossa turvavyövalon vielä palaessa. Minuutit valon sammumista odottaessa olivat pitkät ja tilanteen pelasti katastrofilta finnair-lehdestä löytynyt joulupukin kuva. Kuinka paljon iloa lapsi voikaan saada taxfree-lehden muumi-pastillin mainoksesta!


Kun oma muksumme saatiin lopulta syötettyä oli etupenkin lapsen vuoro aloittaa oma konserttinsa. Itkevien lasten vanhemmat vaihtavat keskenään paljon tietäviä hiljaisia katseita. Anteeksipyytelevä aura leijailee jäljiltämme jossain tuolla Siperian yllä.


Bangkokiin saapuminen oli lentoon verrattuna suorastaan lastenleikkiä. Junalla keskustaan, taksilla hotelliin ja maailman makeimmat päiväunet ihanan kovalla aasialaisella patjalla. Kyllä tämä tästä. Ja lopuksi: Tämä on muuten oikeasti tosi kivaa. Välillä on vaan sellainen olo, että rääkkäänkö lastani raahaamalla hänet miljoonakaupunkiin syömään nuudelisopppaa. Aika näyttää.


Teemu


Toistaiseksi opittua: 

- Syötä lapsi hyvin ennen lentoa. Ruokakärry liikkuu tosi hitaasti kun on nälkä.
- Laita lapselle ennen lentoa nenäsumutetta ja puuduttavia korvatippoja (kummankaan toimivuudesta ei vielä varmaa näyttöä, koska emme ole kokeilleet ilman)
- Varaa varmaa viihdettä (muumilehti ja finnairin piirretyt eivät riittäneet 2-vuotiaalle)
- Jätä ne lastenrattaat kotiin ja hanki kantoreppu, liina tai paljon jeesusteippiä.