Pohjoisen ekskursion jälkeen päätimme siirtyä kertaheitolla etelän lämpöön. Chiang Maista on jo Bangkokiinkin pitkä matka mutta me päätimme hoitaa etelän lämpöön siirtymisen kuin laastarin repäisyn, kerran se kirpaisee. Siispä hyppäsimme Chiang Mai-Bangkok yöjunaan, jossa muuten törmäsimme reissun aikana kolmannen kerran ranskalaiseen joogaperheeseen. Perheen kolmivuotias herrasmiesmäinen jolppi lahjoitti tytöllemme yhden leluistaan ja niin lapsukaisten matka menikin sopuisasti leikkiessä. Bangkokissa joimme aamukahvit juna-asemalla, panikoimme hetken täyteen buukattujen junien vuoksi ja pienen säädön jälkeen junailimme Hua Hinin rantakaupunkiin. Siellä vaihdoimme kiireesti minibussiin joka vei meidät määränpäähämme, pieneen ja sympaattiseen Prachuap Kiri Khanin kylään. 25 tunnin reissaamisen jälkeen olimme lopulta perillä. Ja suihkun tarpeessa.
Vaikka kyseinen vuorokausi tuntui kadonneen reissaamisen limbossa, illan pelasti kävely kylän satamaan. Joka viikonloppuiset markkinat olivat täydessä vauhdissa ja rantapromenadilla käristyivät mitä herkullisimmat thaikkueväät. Sanomattakin selvää, että snäkkäilymania vei allekirjoittaneen mennessään ja vatsanahka rutisi onnesta. illan kruunasi vaimolle tilattu sammakkocurry ja hampaattomalta sedältä tyttärelle hankittu Hello Kitty-ilmapallo.
Prachuap Kiri Khan osoittautui ihastuttavaksi kyläksi. Hotellissamme asusteli joukku ruotsalaisia eläkeläisiä, jotka pitivät kylää selvästi omana pienenä salaisuutenaan. Ja helppo paikkaan olikin ihastua. Turistille oli sopivasti palveluita mutta paikka on kuitenkin vielä selkeästi oikea thaimaalainen kylä jossa kaikki ei pyöri turismin ympärillä. Matkaa on helppo taittaa jalan tai fillarilla ja ravintolat tarjoavat mahtavaa merenelävämättöä sopuhintaan.
Rantamaiseman kruunaa kukkula, jonka päällä on buddhalainen temppeli. Täällä pyhättöjen rakentajilla on ollut silmää dramatiikalle ja temppeleille johtavien porrasaskelien lukumäärä tuntuu olevan munkiipiireissä kova pullistelun aihe. Kuin maisemassa ei olisi tarpeeksi, temppelikukkula on vielä tupaten täynnä apinoita. Siis sadoittain. On todettava, että lapsi kantorepussa portaita kiivetessämme apinalaumat herättivät pientä pelkoa. Apinat tosin eivät juuri kiinnostu kulkijoista ellet erehdy jättämään reppuusi ruokaa tai vesipulloja näkösälle. Totesimme kädelliset kaverimme erittäin röyhkeiksi kun erehdyimme ennen kiipeämistä syömään eväsbanaanimme liian lähellä rinnettä. Hedelmä vaihtoi omistajaa karvaisempiin käsiin ilman isompaa kiistelyä (apinoilla on muuten aika isot hampaat.)
Prachuap Kiri Khan lienee toistaiseksi reissumme miellyttävin stoppi. Osittain tämä johtunee siitä, että kaipasimme suurten kaupunkien vilskeen jälkeen jo epätoivoisesti veden ääreen ja hiljaisemmille kaduille. Jotain mystistä vetoa kylässä kuitenkin on. Haluaisin suositella paikkaa kaikille mutta en tiedä tohdinko. Muuten mukavien ruotsalaisten salainen pakopaikka saattaa mennä pilalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti