tiistai 7. tammikuuta 2014

Pysäkki nro. 2: Auytthaya

Junailimme Bangkokista kolmen päivän jälkeen Autthayaan, kaupunkiin, jonka oikeinkirjoitusasu on tarkistettava joka kerta. Meidän oli tarkoitus viipyä tuossa raunioistaan kuuluisassa kaupungissa vain tovi, mutta visiittimme vierähti lopulta kolmepäiväiseksi Ilonan kuumeilun takia. Kaupungissa ei riitä tekemistä kolmeksi päiväksi, vaikka rauniot upeita ovatkin. Tästäkin huolimatta osa nähtävyyksistä jäi meiltä näkemättä. Oli kuskattava lasta lääkäriin ja pötköteltävä pikkupotilaan seurana hotellilla vuoroissa. Onneksi sentään hotelli oli viihtyisä.


Ei liene Auytthayan syy, mutta tästä sinäänsä ihan sympaattisesta pikkukaupungista jäi minulle hieman ankeat muistot. Olin helpottunut ja huojentunut, kun junamme Auytthayan asemalta toissailtana viimein starttasi kohti pohjoista.


Autthayassa kaikki turistit tuntuivat taittavan matkaa nähtävyydestä toiseen polkupyörällä. Mekin vuokrasimme ensimmäisenä päivänä kaksi tsygeliä, toisen lastenistuimella varustettuna. En olisi uskonut, että moista vekotinta edes tunnetaan maassa, jossa kokonaiset perheet matkustavat yhden mopon kyydissä ilman minkäänlaisia apuvälineitä. Mutta löytyipä vain varsin pätevä istuin ja vieläpä muksukokoinen kypäräkin. Kypärä tosin oli hieman liian väljä ja vailla säätöjä, ja istuimen turvavyöt olivat uusimista vailla.
 Mikäli joku Ayuthayaan aikova perhe sattuu tästä mahdollisuudesta kiinnostumaan, niin lastenistuimilla varustettuja pyöriä diilaa Steve niminen kaveri, turistikadulla aivan joen tuntumassa. Tämän parempia ohjeita en osaa antaa, kysymällä selviää. Kolmen päivän vuokra kustansi kahdelle pyörälle ja istuimelle yhteensä nelisen euroa - ei siis jäänyt harmittamaan, vaikkei lastenistuimelle juuri tullutkaan käyttöä, kun ei kipeästä lapsesta ollutkaan kyytiläiseksi.


Vaikka pyöräily kuuluu asioihin, joita maailmassa eniten rakastan, en osannut nauttia siitä Thaimaan maan kamaralla. Pelotti liikaa. Autthayan liikenne on kovin rauhallista verrattuna suurempiin kaupunkeihin, rauhallisia sivukatuja on paljon, turistinähtävyyksien lähelle teiden varsille on rakennettu erillisiä pyöräilyväyliä ja matkaa voi taittaa pääasiassa autottomia puistoteitä pitkin. Silti paikallinen liikennekulttuuri tuntui liian vieraalta ja hallitsemattomalta ja pienetkin pätkät rauhallisenkin liikenteen seassa pelottivat. En ollut yhtään sinut paikallisen impulsiivisen ja rohkean ajotavan kanssa. Lisää pelkoa aiheuttivat edellä mainitut koko-perheen-mopot, joissa pienetkin lapset matkasivat hurjaa vauhtia ilman kypärää. Olisi kauheaa, jos tottumattomuuttani suistaisin tuollaisen mopon ojaan. Peltoteitä pitkin oli toki ihanaa tsygäillä menemään.

Jatkossa kävelen mieluumin, teiden ylittämisessä on jo silloinkin tarpeeksi haastetta.

Susanna

1 kommentti:

  1. Åke Åker,
    Hyvää ja turvallista matkanjatkoa. Mukavaa on lukea kertomuksianne. Onneksi Ilona parantui pian ja tutustuminen Thaimaan ihmeisiin pääsi jatkumaan. Ilona on onnenlapsi kun äitinä on Susu ja isänä Teemu. Halauksin Anne-mummi + perhe

    VastaaPoista